Eilen illalla seikkailin ympäriinsä kuivalla savipellolla. Tuuli pyöritti tomua pienenä pyörremyrskynä, se oli villin näköistä. Oli ihanan pehmeä ja äänetön astella, viis siitä, vaikka kengät olivat hieman myöhemmin harmaahkot.
Koivuissa on lehtiä. En ennen tiennyt, että vihreä voisi näyttää pehmeältä, mutta sellaista se kuitenkin on, en muutakaan sanaa sitä sävyä kuvaamaan keksi. Elävää.
Olin koulussa harmaa vekkihame ylläni, tunsin eksyneeni väärälle vuosisadalle. Vielä kun vaaleat hiukset palmikoitu, niin maalaistyttömäisyys tuntui paistavan läpi. Ei se kyllä haittaa, jos saisin päättää, eläisin 1920-luvulla. Se vasta oli hienoa aikaa.
Sora narskui tänään jalkojen alla kun kävelin pihalla. Ääni oli yllättävän kotoisa, sitä pitäisi soittaa rentouttamisessa. Jos kotiinpaluulla olisi ääni, se lienisi juuri sellainen.
Niskani ovat kipeät. Yritin taivuttaa päätä, mutta sattui liikaa. Pitäisi varmaan tehdä asialle jotain, lämmin sauna voisi kenties auttaa. Sellaista kaipaisin muutenkin.
Kevät on suloista aikaa.
No comments:
Post a Comment