Mustarastas

Eilen aamulla näin mustarastaan. Se oli aika ihmeellinen hyppiessään nurmikolla, olenhan minä niitä ennenkin nähnyt, mutta tällä kertaa niin pienessä linnussa sisäistyi koko kevät. Ja vaikka se olikin musta, niin ei oikeastaan näyttänyt surulliselta. Vain kauniilta.

Huomenna pitäisi lähteä viikonlopuksi metsään vaeltamaan, kiitos pt-kisojen. Kyllä minä tykkään kuljeskella pitkin polkuja, mutta myönnettävä on, että fyysinen kuntoni ei ole aivan paras. Kahtoo nyt sitten, kuinka sielläkin tulee pärjättyä. Kilpi pitäisi tehdä, onneksi joukkueessani on siitä ihania ihmisiä, etteivät he hevillä anna periksi.

Huoneeni kasvit ovat alkaneet näin kevään kunniaksi versoa oikein vauhdilla. Kultaköynnöskin ulottuu jo oikein lattialle asti hyllyltä, se on paljon se. Varsinkin, kun kyseinen kasvi on yksi suosikeistani. Ei se vehkaa voita, mutta kuitenkin.

Luin tässä juuri George R. R. Martinin Valtaistuinpelin loppuun. Pidin kirjasta, se vaati keskittymistä ja henkilöihin ehti tutustua melko hyvin. Kun vain saisi seuraavan osan käsiinsä, onnistuisi taas vaihtamaan ulottuvuutta ja sukeltamaan sivuille. Kirjat ovat aivan ihania, en oikein ymmärrä, miksi elokuvista pidetään enemmän. Mutta jokainen muodostakoon mielipiteensä itse.

Si vis pacem, para bellum.

Aamuhetkiä

Eilen pyöräilin kouluun ja nautin aamun viileydestä. Tuli niin kuuma siinä seikkaillessa, että oli pakko riisua huppari ja jatkaa matkaa t-paidassa, mutta sitten alkoikin tuulla, ja se virvoitti mukavasti. Näin naakkaparven, näyttivät erittäin selväpiirteisiltä ja sulavilta lentäessään vaaleaa taivasta vasten.

Tänään saimme koulussa fysiikan kokeet, olisihan se oikeastaan voinut mennä paremminkin, mutta jos aina onnistuisimme kaikessa, miten koskaan osaisimme nauttia siitä? Hieman haikea olo oli, pian täytyy lähteä opiskelemaan ihan tosissaan. Elämän lienee kai tarkoitus tallustaa eteenpäin, ja välillä se jalka on kai siihen kiveen lyötävä, että muistaa, miltä kipukin tuntuu.

Syreenihortensia pihallamme kukkii. Pieniä, valkoisia kukkia, aika koruttomia oikeastaan. Mutta kauniille ne tuoksuvat. Kaikki on ihmeellistä omalla hassulla tavallaan.

Ja jalat kipeänä polkemisesta.

Soraa ja peltoa

Eilen illalla seikkailin ympäriinsä kuivalla savipellolla. Tuuli pyöritti tomua pienenä pyörremyrskynä, se oli villin näköistä. Oli ihanan pehmeä ja äänetön astella, viis siitä, vaikka kengät olivat hieman myöhemmin harmaahkot.

Koivuissa on lehtiä. En ennen tiennyt, että vihreä voisi näyttää pehmeältä, mutta sellaista se kuitenkin on, en muutakaan sanaa sitä sävyä kuvaamaan keksi. Elävää.

Olin koulussa harmaa vekkihame ylläni, tunsin eksyneeni väärälle vuosisadalle. Vielä kun vaaleat hiukset palmikoitu, niin maalaistyttömäisyys tuntui paistavan läpi. Ei se kyllä haittaa, jos saisin päättää, eläisin 1920-luvulla. Se vasta oli hienoa aikaa.

Sora narskui tänään jalkojen alla kun kävelin pihalla. Ääni oli yllättävän kotoisa, sitä pitäisi soittaa rentouttamisessa. Jos kotiinpaluulla olisi ääni, se lienisi juuri sellainen.

Niskani ovat kipeät. Yritin taivuttaa päätä, mutta sattui liikaa. Pitäisi varmaan tehdä asialle jotain, lämmin sauna voisi kenties auttaa. Sellaista kaipaisin muutenkin.

Kevät on suloista aikaa.

Pajunkissoja

Tänään paistaa aurinko. Avasin juuri tylsän, harmaan ikkunaverhon ja heti tuli lämpöinen ja keväinen olo. Kello on jo 19.30, mutta ulkona on valoisaa.

Katsoin noita pajuja. Ne näyttävät kukkiessaan vähän kirsikkapuilta. Sellaisilta vanhoilta ja känkyräoksaisilta. Kun vielä tuoksuisivatkin samalle.

Minulla on liian pienet kengät. Kävellessä ne hankaavat kantapäitä ja rakot eivät tunnu kivalle. Sinällään niihinkin tottuu, ja kaipa se lisää kivunsietokykyä. Paljain jaloinkin voi sitä paitsi alkaa kuljeskella ihan kohta. On ihanaa tuntea nurmikko jalkojensa alla ja huljutella varpaita viileässä, virtaavassa vedessä.

Meidän talon lähellä on sellainen vanha silta, joka natisee kun sen yli kävelee. Sieltä näkee järvelle. Jäät ovat lähdössä, joutsenet tapaavat uiskennella siellä. Hassua, mutta iltaisin ei välillä tule tehtyä mitään muuta kuin käveltyä rantaan ja katseltua alas veteen. Silloin tulee hyvä olo ja tuntuu, että kaikki on kohdallaan.

Tänään leivoin mokkapaloja. Itse en pidä niistä kovinkaan paljoa, turhan makeita, mutta koska muut pitävät niin mikäs siinä. Pikkuveljen ahmimista on hauska katsella, ainakin silloin kun se ei varasta omaa osuutta esimerkiksi yrttipatongista.

Elämä on joskus sangen hymyilyttävää.