Aamulla heräsin vähän viiden jälkeen kun pikkulintu törmäsi ikkunaani. Katselin hieman tokkuraisena pientä talitinttia, joka taaperteli ympäriinsä harmaalla soralla, ja kun se lopulta pyrähti lentoon, yritin kiskoa peittoa pääni päälle ja nukkua taas. Eipä onnistunut.
Yöllä olin keskustellut pitkään ja syvällisesti (no jaa, luulen että keskustelun toinen osapuoli ei pitänyt sitä erityisen syvällisenä) erään herttaisen nuoren herran kanssa, ja siinä puoli kahdelta menin nukkumaan. Heräsin kolmelta, en tiedä miksi. Nukahdin. Heräsin viideltä edellämainittuun tapahtumaan.
Koulussa ei ole erityisen mukavaa väsyneenä. Pitkän matematiikan tunti meni taulua tuijottaessa, jotenkin ne yhtälöt vain sekoittuivat silmissäni puuroksi ja ruutuvihkon harmaat viivat kaareutuivat. Se oli kieltämättä ihan jännää, mutta... noh, tuskin hyväksi opiskelulle.
Törmäsin myös siihen tosielämän faktaan, että rastat herättävät huomiota. Piru vie, en minä halua herättää huomiota. Elämä on liian lyhyt jotta pitäisi herättää huomiota. Minä haluaisin huomioida muut... ja silti istun kirjoittamassa egoistista blogimerkintää itsestäni. Ironista, eikö totta?
No comments:
Post a Comment